sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Yksitoista kuukautta

Kuukauden päästä juhlitaan, jihuu! Meidän vauva täytti keskiviikkona 11 kuukautta! 


Meillä ei ole kuukauden aikana tapahtunut mitään mullistavia muutoksia Laurin kehityksen suhteen. No Laurin ketteryys ja motoriikkahan tietenkin parantuvat päivä päivältä! Ja aivotoiminta edistyy myös huimasti. Uusia asioita opitaan lähes päivittäin. Laurista on tullut kunnon velmu, joka on alkanut koetella vanhempiaan erilaisissa tilanteissa. Ruokailuihin on tullut mukaan pelleilyt, potalla temppuillaan ja venkoillaan, saadaan itkupotkuraivareita milloin mistäkin kiellosta... Laurin mielestä vaatteiden pukeminen on tylsää ja ulkovaatteiden pukeminen kamalaa. Koko ajan pitäisi saada mennä ja lujaa. Ja mielellään alasti.

Lauri seisoo ja kävelee aivan vaivatta tukea vasten. Valmiudet ilman tukea seisomiseen löytyy, mutta arkailee sitä kovasti. Joskus vahingossa nousee seisomaan ilman tukea, esimerkiksi potalta, mutta heti huomatessaan olevansa omillaan, laskeutuu istumaan. Seisomisasento on todella tukeva ja yksi tukikäsi riittää helposti (tai vain yksi sormi :D). Lauri kävelee käsistä kävelyttäessä lähestulkoon omillaan. Arkajalka on kuitenkin ja heti kun toisenkin käden päästää irti, maastoutuminen alkaa. Polvillaan hytkyy ja "kävelee" eteenpäin toisinaan. Kävelemään ilman tukea ei siis olla ihan vielä lähdössä!

Lauri on siirtynyt puolittain tavallisen maidon juontiin, josta ei ole tullut mitään oireita. Lisäksi kaupan purkkiruokaa syödään enää vain kylässä ollessa tai jos meillä on tarjolla jotain Laurille vielä sopimatonta (kuten liian mausteista) ruokaa. Maitotuotteita syödään ja maistellaan muitakin. Piimä on suosikkiruokajuoma. 

Tuttia syödä lutkutetaan nukkuessa edelleen, ei olla vielä jaksettu sitä riistää. Muuton jälkeen.... ehkä? Tuttipullot ovat edelleen käytössä, oikeastaan vaan omasta laiskuudesta johtuen, se on vaan niin helppo antaa iltamaitokin tuttipullosta.

Lauri on edelleen vähän vieraskorea. Kylässä alkuun on vaisu ja katselee vaan hiljaa paikkoja, ehkä jopa vähän vierastaa. Vierastaa muuten kyllä todella harvoin ketään.


Yöt nukutaan hyvin edelleen, illalla mennään vaivatta unosille 20-21 välillä iltamaidon saattelemana. Unikaveri Nuuskusta on tullut erityisen tärkeä ja ilman sitä nukahtaminen on vaikeaa. Päiväunia nukkuu yleensä yhdet. Ilman Nuuskua päikkärit ovat lyhyemmät ja huonommat... Ajateltiin hommata varaNuusku jos oikealle sattuu käymään jotain. 

Hampaita tehdään tällä hetkellä ylös molemmille puolille etuhampaiden viereen. Tosin, ne on pullottanut ilkeän näköisesti jo pari viikkoa. Alas puhkesi kaksi uutta nyt viimeisen parin viikon sisällä. Yhteensä hampaita suusta siis löytyy nyt kuusi kappaletta, ihan pian siis kahdeksan!!!! Nyt hampaita tehdessä yöt ovat olleet levottomampia ja Lauri on herännyt kerran yössä itkemään (:D). Panadolia olen nyt iltaisin antanut ja se on auttanut hyvin. 

2 kommenttia:

  1. Te aattelitte riistää tutin jo näin "varhaisesti"? :o Mä oon aatellut sen viivyttämistä johonkin kesään/syksyyn kun alkukesä meillä on kuitenkin melko myllertävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä ehkä muuten vielä.. MUTTAA kun Laurilla ei oo siihen niin kovaa riippuvuutta edes nukkuessaan. (mutta olen kyllä huomannut, että tutista on tullut semmoinen mitä se haluaisi syödä myös huvikseen..)

      Nukkuu siis lähes koko yön ilman sitä, se käy suussa vaan nukahtaessa. Nyt ois niiin helppo tilaisuus viedä se ilman että siitä aiheutuu suurempia messuja. :D

      Poista