tiistai 28. tammikuuta 2014

Aamutuimaan

En ois ihan heti uskonut löytäväni itseäni bloggailemasta tähän aikaan aamusta! Aamupalaksi söin mysliä ja join lasillisen mehua. Enempää en nyt taida uskaltaa syödä, aamukahvilla töissä sitten jogurttia kylkiäisenä seuraavaksi. 

Viikon päästä me ei enää asuta tässä asunnossa. Kohta ei enää olla kerrostalon asukkaita. Yritämme Teemun kanssa saada omalta osaltamme pakkailtua kotona ollessamme, mutta hankalaahan se on Laurin takia, joka seuraa kuin hai laivaa. Etenkään keittiön kaappien tyhjennyksestä ei tulisi mitään, Lauri nimittäin tyhjentää laatikot sitä mukaa kun niihin täytettä saa. 

Tänään  menen harjoittelusta suoraan mielenterveyshoitotyön tenttiin koululle. Teoriat aiheesta suoritin jo vuosi sitten ja eilen yritin epätoivoisesti vilkuilla silloisia dioja. Toivottavasti mun maalaisjärkeni toimii sitten tenttitilaisuudessa.

Harjoittelussa on mennyt mainiosti. Olen aivan rakastunut akuuttiin hoitotyöhön. Ensiavussa työskentely "isonakin" olisi unelmaa! Tämän viikon jälkeen olen suorittanut 4/7 viikoista, mutta tiedän jo nyt tekeväni täyden kahdeksannen viikon päälle, jotta tunnit täyttyisivät. Aamuisin väsyttää tietenkin, mutta olen taas tuolla työskennellessä päässyt kiinni kahvin makuun, mikä herättää kyllä kätevästi.

-


Nyt laittautumaan ja kipin kapin töihin!

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva, että viihdyt! :) Vitsi, kun en malttaisi odottaa, että pääsen itsekin jatkamaan opintoja :)

    VastaaPoista
  2. Se teidän muutto oli nyt jo! :) Miten meni tentti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopun aikana joo... äääää :s Tentti meni muilta osin hyvin, mutta ope oli unohtanut tehdä sen mulle. Se laitto sit tekstarilla kysymykset... :D

      Poista