maanantai 4. marraskuuta 2013

Kuosihelvetti

Meidän kodissa vallitsee jälleen pieni kaaos. Onneksi se järjestyy pikkuhiljaa.. Saimme viimeviikolla anopilta lattiatyynyn (aika kammottavalla kankaalla varustettuna) johon aion päällystää itse mieluiseksi. Samalla uuden kuosin saavat kaksi sohvatyynyä ja ehkä jos oikein innostun, hurautan myös olohuoneeseen verhot. Mutta taas jälleen kankaan valinta (oikeastaan kuosin) on helpommin sanottu kuin tehty.


Kuvat: Ikea





Lehtikuvio kolahtaa minuun hyvin, mutta onko se sitten vähän tylsä? Meidän valkopohjaisissa isoissa sohvatyynyissä on jo mustalla ääriviivalla lehtiä. Jotkin koukerotkin olisi kivoja. Kukat ei jostain syystä iske yhtään, ainakaan sellaiset liian mummomaiset.. riippuu paljon kukista, muodoista ja väreistä. Vaatteissa mummomaiset vanhannäköiset kukkakuosit ovat mielestäni todella kivoja. 

Tää ois ainakin vähän tavallisuudesta poikkeava!


Tosiaan, oikea kuosihelvetti kun näitä lähtee kaluamaan. Voisi rajata "aihetta" esimerkiksi päättämällä väriksi mustavalkoisen (tai mikä tahansa YKSI väri valkoisella pohjalla) ja kuvioksi jonkun geometrisen. Olisi niin helppoa kun nyt löytyisi joku mikä kolahtaisi ihan täysillä, ja sen mukaan lähtisi rakentamaan värimaailmaa. Kankaissa kuosin lisäksi minulle merkitsee materiaali, laatu ja hinta. En ole valmis maksamaan kankaista maltaita, enkä halua mitään froteista tai velourista sohvatyynyihin :D Hinta-laatu-suhde on kova sana. 


Loput kuvat: kankaita.com

Tää on todella vaikeaaaaaa.

2 kommenttia: