tiistai 17. syyskuuta 2013

Body Worlds - näyttely

Nyt eivät sanat riitä kuvaamaan vihaani tätä bloggerin systeemiä kohtaan. Mun sunnuntaina kirjoittamani pitkä teksti KATOSI kuin tuhka tuuleen....

OON NIIN TURHAUTUNUT #¤%&¤¤#%"%"%%!!!!!###¤%¤%%¤####"¤#"%%¤#!!!!!!!!

Mä nyt yritän vihoissani muistella mitä olin pääpiirteittäin kirjoittanut. Niin... siis mun viime viikon kohokohta oli se, kun kävin vanhempieni kanssa launtaina kolmistaan Heurekassa, jossa on tällä viikolla viimeistä viikkoa esillä Gunther von Hagens'n Body Worlds - näyttely. Näyttelyssä esitellään opettavaisesti ihmisanatomiaa aitojen plastinoitujen ruumiiden ja ruuminosien sekä videoiden avulla. Tulevana sairaanhoitajana ihmisanatomia luonnollisestikin kiinnostaa ja olinkin koko kesän himoinnut näyttelyyn pääsystä. Onneksi ehdittiin käydä ennen sen sulkeutumista. Lisää tietoa näyttelyn taustoista ja esimerkiksi plastinoinnista löytyy Body Worldsin viralliselta sivustolta.


Näyttely oli jaoteltu alueittain osiin: tuki- ja liikuntaelimistö, hermosto, hengityselimistö, sydän- ja verisuonijärjestelmä, ruuansulatuselimistö, munuaiset- ja virtsatiet, sukupuolielimet ja sikiön kehitys. Ylläripylläri itseäni kiinnosti eniten Elämän alku - osuus eli sikiön kehitys. Näytillä oli ihan oikeita ihmisalkioita raskausviikoilta 5-9. Voi herranjestas miten pieniä ne olivat, ja jo rv 6. alkiolla oli pienenpienet kädet ja jalat! :'''''') Myös sikiöitä oli muistaakseni noin raskausviikoilta  12, 18, 20, 25... sekä yksi täysiaikainen vauva. Oli järkyttävää huomata kuinka kehittyneitä ja isoja ihmissikiöt ovat vain vähän yli 10. raskausviikolla ja niilläkin viikoilla voi tulla vielä keskenmenoja tai tehdä jopa abortteja! Kuljin sikiön kehitys -osuuden läpi jotenkin kuplassa, enkä osannut mieltää niitä sillä hetkellä aidoiksi oikeiksi alkioiksi ja sikiöiksi. Nyt jälkikäteen ajateltuna ajatus jopa ahdistaa. Jos nyt menisin heti uudestaan, voisi tehdä pahaa. 

Paljon kohuttu 8. kuulla raskaana ollut nainen sykäytti oikeasti. Näyttelyssä nainen on aseteltu kylkiasentoon makaamaan, ehkä jopa hieman poseeraamaan, ja raskausmahasta on slaissi pois niin että vauva näkyy sieltä selkeästi. Vähän mietitytti, onko vauva aito, mutta missään ei toisin mainittu. Uutinen jossa kuvituksena kyseinen nainen. Luin jostain (en vain kuollakseni muista, että mistä), että tämä nainen oli raskautensa aikana kuullut kuolevansa ennen vauvan syntymää ja näin ollen halunneensa luovuttaa ruumiinsa näyttelyyn. En tiedä onko tarinalla perää, mutta pakostikin herää kysymys, miksi noin pitkällä olleessa raskaudessa vauvaa ei voitu pelastaa? 


"Body Worlds on avoinna kaiken ikäisille. Alle 8-vuotiaille näyttelyyn tutustumista suositellaan aikuisen seurassa." Siellä oli aika paljon alle kouluikäisiä sekä ala-asteikäisiä lapsia. Kuulin kuinka monet itkivät pelosta ja pyysivät päästä pois. En veisi omaa pientä lastani tuohon näyttelyyn, vaikka ei se nyt niin kamala loppupelissä olekaan. Pieni lapsi ei kuitenkaan jaksa edes niin kärsivällisesti kiertää. Eräs isä joutui keskeyttämään kiertämisen lapsensa lohduttoman itkun takia. Tietenkin ymmärrän sen, että Heurekassa muuten on paljon lapsille suunnattua touhua ja lapset on sitä varten otettu mukaan. Näyttely on rakennettu hämärän "polun" muotoon, jonka varrella esiteltävät ruumiit ovat useimmat flexilasin sisäpuolella ja kirkas valo kohdistettuna esiteltävään osaan. Artboomin sivuilta löysin yhden kuvan, jossa mielestäni aika lapsen silmään pelottava  hahmo kyseisestä näytelmästä. Tietenkin se on jokaisen oma valinta arvioida mitä oma pieni tai isompikaan lapsi valmis näkemään.

Kierrettiin Body Worldsin lisäksi muu härpäke-Heureka, ja käytiin katsomassa yksi planetaarioelokuva. Ensimmäistä kertaa koskaan mulla tuli pieni pakokauhu siellä planetaariossa.. Ennen kuin elokuva edes alkoi, tuntui että happi alkaa loppumaan ja on päästävä pois. Onneksi tunne helpotti kun leffa alkoi. 

Päivästä jäi käteen ihan hyvä mieli, illalla piti vielä lähteä niihin pippaloihinkin. Näyttely oli tosi hyvä, vaikka olikin paaaljon pienempi ja pliisumpi kuin odotin. Jos se tulee uudestaan joskus Suomeen, haluan ehdottomasti mennä taas katsomaan. Ehkä seuraavalla kerralla erilaisella asenteella ja keskittyneemmin. Suosittelen lämpimästi kaikille! Vielä ehditte, perjantaina viimeistä päivää auki, ja nyt joka päivä klo 22 saakka. :)

Kuvia löytyy netistä hirrmuuuisesti, en uskaltanut tähän niitä kuvitukseksi lisätä tekijänoikeussysteemilakien rikkomisen sun muun mitä en ymmärrä uhalla. :)

1 kommentti:

  1. Joo, on se vauva siellä naisen sisällä ihan oikea. Keväällä jo kävin katsomassa ja hieno näyttely :)

    VastaaPoista